Päiväkotielämää

Ensimmäinen viikko päiväkodissa on takanapäin. Kaikki sujui osaltani hienosti: söin, nukuin, en vierastanut, jne. Sonja-tädin mukaan opin jo hiukan pitämään puoliani, lähinnä viemään leluja muiden käsistä ja tuuppimaan uusia kavereita pois kulkuväyliltäni. Illat kotona menivät myöskin mukavasti.
Toinen työviikko ei alkanut yhtä iloisissa tunnelmissa. Lauantaina minulle nousi kuume ja siitä lähtien olen ollut toipilaana. Tutustuminen päiväkodin pöpökantoihin alkoi samantien. Sunnuntaina kuume hipoi jo 40 astetta (39,9)! Maanantaina menimmekin äidin kanssa lastenlääkärille. Setä määräsi minulle antibiotit korvatulehdukseen, tippoja silmätulehdukseen ja päälle yskänlääkettä. Saa nähdä pääsenkö tällä viikolla ollenkaan päiväkotiin - perjantaina olisi ohjelmassa retki Titi-nallen taloon Ikaalisiin.
Ei huonoja uutisia ilman hyviä. Liikkumiseni on mennyt eteenpäin, nimittäin sunnuntaina näytin isille ja äidille kuinka kontataan! Maanantaina olin niin huonossa hapessa etten oikeastaan tehnyt muuta kuin nukuin. Tänään on taas leikitty, mutten ole vielä näyttänyt taitojani hoitoapuun tulleelle Raija-mummille.
Kuten moni teistä tietääkin, olen kova rupattelemaan. Tätä ette kyllä vielä tiedäkään... olen sanonut ensimmäisen sanani. Sanon "am-puh" ja osoitan kädelläni lamppua. Äiti on myös huomannut että toistan usein "äi-tä" ja varmaan toivoo että jo pian osoittaisin häntä Ü

Näin kivaa meillä on Akselin kanssa aina! Nina testaa käsivoimiaan.

Lasketko vessapaperiarkkeja? Ei, potassa oli iiii-so kakka Ü

Uk-ko noo-a, uk-ko noo-a oooli kun-non mies...

Hau-hau-hau!

Olen viime aikoina tutustunut tämmösiin isompiin ja innokkaampiin karvakuonoihin. Tämä Riitu-koira halusi vimmatusti nuolla sekä naamaani että korviani. Aluksi kikattelin ja olin ihmeissäni kun koira ei kovista otteistani ja riemunkiljahduksistani huolimatta lähtenyt luotani (kuten kisut kotona). Sain kuitenkin pian tarpeekseni nuolemisesta, mutta Riitu ei - intoni karvaista kaveriani kohtaan lopahti. Kotiin päästyämme tarjosin silti heti naamaani Nisse-kissan nuoltavaksi. Ei lipaustakaan!

Iltapesulla - allas kuin teetetty minulle!

Vrrroooooom! Uusi kärryni koeajossa. Itse en ihan vielä osaa työntää, mutta onnistuu matkan teko näinkin.

Äidin keittiöapulaisena:

Pöllin usein tämän astiapyyhkeen, pyyhin sillä lattiaa ja lopuksi ravistelen.

Kissankarvoille (ja kissoille) kyytiä!

"Iloinen ja reipas nuorimies",

kirjoitti mukava neuvolalääkäri 8kk tarkastuksessa. Vaa'assa lukemat nousivat 12,450 kiloon ja mittanauhaa tarvittiin 74,4cm verran. Lääkäri-setä kehui kokoani ja jäntevyyttäni. Hänellä olikin tekemistä saada minulta heijasteita istuviltani. Samoin ojentaessaan pientä narun päässä olevaa palloa, tartuin siihen kaikin voimin ja hetken vedimme sedän kanssa köyttä. Seuraava neuvola onkin vasta vuoden ikäisenä.

Tässä odottelen Akselin 1-vuotissynttärijuhlille lähtöä

Jee-jee! Kärrytellään! Sekä autossa että vaunuissa köröttely saa minut useimmiten unten maille. Isi on ollut pienenä ihan samanlainen.

Tza-tza-tzaa!!

Olen viimeinkin ymmärtänyt liikkumisen ilon ja lähtenyt ryömimään (vedän käsillä itseäni eteenpäin). Tosin, en vielä oikein hahmota että pääsisin pitkiäkin matkoja omin avuin. Yleensä reittini muodostuu kiinnostavien kohteiden, kuten sähköjohtojen, digiboxin, dvd-soittimen, subbarin ja omien suosikkilelujeni varrelle. Olen myös omaksunut keinon liikkua istuviltaan. Hytkytän vain itseäni edestakaisin ja matka taittuu. Konttausasentoa olen kokeillut isin ja äidin avustuksella, mutta lukema mittarissa on vielä nollilla.

Ääntelyni on kehittynyt yhtälailla. "Tää-tää-tää, pä-pä-pää" ovat uudet lauseeni, mutta eivät pääse lähellekään päristelyni määrää. Olen kehitellyt kikatukseni rinnalle rohean tekonaurun. Äidin mielestä saan sillä vain kurkkuni kipeäksi. Näiden kaikkien lisäksi osaan komentaa. Korotan ääntäni aina tarvittaessa ja painotan loppua kysyvästi.

Unikoulu tuotti hienoa tulosta: heräilen enää kerran kaksi yössä ja usein nukahdan itsekseni. Uniini avuksi on tullut tutti. Luitte oikein: TUTTI. Yksi kaunis päivä äiti tarjosi tuttia leikkeihini ja minä poika laitoin sen suuhun. Sitä olikin kiva lupsutella ja pureskella. Tekee kutaa jälleen kutiaville ikenilleni.

Pottailuja meillä on takana viikon päivät. Olen ensimmäisesta kerrasta lähtien palkinnut joka kerralla äidin kakkatuloksella. Ja kehuja satelee!

Uusia mittoja tulossa 16. päivä, lääkärineuvolan jälkeen.

Tämä kuva ei selittelyjä kaipaa.

Hymypojan täytyy pitää hyvää huolta hampaistaan.

Kuvassa esittelen MINUN magneetteja. Näitä pyrin järjestelemään päivittäin ja työhön sisältyy perusteellinen pesu (lue: suussa uittaminen ja pureskelu).

Ups! Tästä tilanteesta taitaa rapsahtaa 2 min. kiinnipitämisestä. Meidän peleissä mailoina toimivat äidin keittiön laatikosta löytynyt puulasta sekä käden ympärille kiertyvä heijastin (pelatessa suoristettuna). Akseli on tosi kova peluri. Minun bravuurit näette kuvasta.

Ainon kanssa Ikeassa.

Tykkään erityisesti kieriskellä äidin ja isin sängyssä. Välillä saatan potkaista Nakki-kissaa (joka esittää läsnäollessani nukkuvaa) tai jopa kellahtaa sen päälle. Yleensä Nakki häipyy vähin äänin ulko-ovea kohti. Kuten huomata saattaa, poskillani on tapana kuumeta vauhdikkaissa touhuissani Ü

Ilmassa leijailee palloja... ihanaa. Mutta miksi ne yhtäkkiä katoavat?

Katseemme ovat naulittuina saippuakupliin. Kuplia kanssani ihmettelevät ystäväni Aino ja Akseli.

Kylvyssä vesi roiskuu ja lelut saavat kyytiä. Vauvauinnissa on ollut joulutauko, mutta 13.1. jatketaan taas leikkejä ja sukelluksia.

Tässä me isin kanssa vähän hullutellaan - jiihaaaa!