Arvausleikki: Mitä eläintä esitän? Täydelliseen vastaukseen vaaditaan tarkka lajike!

Vierailimme muutama viikko sitten Mannilan poppoolla. Meillä oli ystäväni Tuulin kanssa tosi vauhdikkaat leikit: osoittelimme kilpaa lamppuja, yritimme kiipeillä rappusissa ja halusimme useimmiten leikkiä samoilla leluilla. Tämä osoittautuikin ainoaksi kuvaksi jossa olemme molemmat paikallaan. Reissun myötä nimesin myös legokoirani Leeviksi Ü Terveisiä Naantaliin!

Päiväkotiin lähdetään joka aamu näin iloisella mielellä. Hieman meitä kyllä harmittaa, sillä äidin työvuorojen helpottuessa joudunkin vaihtamaan vuoropäiväkodista tavalliseen päivähoitoon. Olemme kaikki tykänneet päiväkodista ja tädeistä paljon. Uusi paikka on haussa ja vaihto tapahtuu todennäköisimmin vasta syksyllä.

Jumppaa autoistuimessa. Ja kuten huomaatte, ei sukkaa! Tapanani on napsia niitä vähän väliä pois jalasta ja niinpä olenkin viettänyt viime aikoina enemmän aikaa sukitta kuin ne jalassa.

En tiedä onko tästä kuvasta teille mitään iloa, mutta äiti halusi välttämättä julkaista otoksen. Tässä siis pottatoverini, pikkukisu ja pikkupupu, ovat joutuneet veden varaan. He kyllä kertoivat minulle, että haluavat välttämättä kylpyyn ja siinä tilanteessa vessanpönttö oli lähin vesipiste. Tapauksesta viisastuneena isi ja äiti eivät enää jätä pottaillessani mitä tahansa tavaroita käteni ulottuville. Pöntön kannen sulkeminen ei auta asiaa; pottailuni sisältää joka kerta kansijumppaa ylävartalolle!

Sain hyvät kyyditykset Akselilta. Akseli osasi myös pakittaa kärryillä, eikä loppujen lopuksi olisi halunnut lopettaa ajeluja ollenkaan.

Soitan soittimilla yhtä tunteella kuin isini. Rumpuja en (äidin lisäys: kaikesta isin uhkailusta huolimatta) ole vielä saanut.

Aplodeja kaikille!

Osaan taputtaa!!! Ensi taputukseni tapahtui, missäs muuallakaan kuin, äidin koripallopelissä (äiti ei ole aloittanut pelaamista uudelleen, kävi vaan harrastelemassa vanhojen pelikavereiden kanssa Pääsiäisturnauksessa Lahdessa). Ja näkisittepä ilmeitäni käsiä yhteen lyödessäni. Äidillä ja isillä tuntuu olevan hauskaa.

Olen myös innostunut näyttämään asioita. Osoittelen hyvin tärkeän näköisenä lamppuja, kukkia, verhoja, pääsiäistipuja, milloin mitäkin. Tuula-mummin luona opin nopeasti missä ukulele sijaitsee ja osoitin alvariinsa soitinta. Mummi jaksoi kiltisti näppäillä sen kieliä. Ja minä taputin!

Tänään yllätettiinkin äiti päiväkodin tätien kanssa. Äiti tähyili minua päiväkodin pihalla rattaista, mutta minä istuinkin hiekkalaatikolla puuhastelemassa! Oli siinä ihmettä kerrakseen. Ainoa asia mikä minua ulkoilussa sapettaa on saappaat. Niissä on vielä niin hankala liikkua koska ne painavat niin paljon. Toivottavasti ilmat lämpenevät pian, että saan uudet lenkkarini käyttöön!

Uusia kuvia tulossa pian!

Päiväkotielämää

Ensimmäinen viikko päiväkodissa on takanapäin. Kaikki sujui osaltani hienosti: söin, nukuin, en vierastanut, jne. Sonja-tädin mukaan opin jo hiukan pitämään puoliani, lähinnä viemään leluja muiden käsistä ja tuuppimaan uusia kavereita pois kulkuväyliltäni. Illat kotona menivät myöskin mukavasti.
Toinen työviikko ei alkanut yhtä iloisissa tunnelmissa. Lauantaina minulle nousi kuume ja siitä lähtien olen ollut toipilaana. Tutustuminen päiväkodin pöpökantoihin alkoi samantien. Sunnuntaina kuume hipoi jo 40 astetta (39,9)! Maanantaina menimmekin äidin kanssa lastenlääkärille. Setä määräsi minulle antibiotit korvatulehdukseen, tippoja silmätulehdukseen ja päälle yskänlääkettä. Saa nähdä pääsenkö tällä viikolla ollenkaan päiväkotiin - perjantaina olisi ohjelmassa retki Titi-nallen taloon Ikaalisiin.
Ei huonoja uutisia ilman hyviä. Liikkumiseni on mennyt eteenpäin, nimittäin sunnuntaina näytin isille ja äidille kuinka kontataan! Maanantaina olin niin huonossa hapessa etten oikeastaan tehnyt muuta kuin nukuin. Tänään on taas leikitty, mutten ole vielä näyttänyt taitojani hoitoapuun tulleelle Raija-mummille.
Kuten moni teistä tietääkin, olen kova rupattelemaan. Tätä ette kyllä vielä tiedäkään... olen sanonut ensimmäisen sanani. Sanon "am-puh" ja osoitan kädelläni lamppua. Äiti on myös huomannut että toistan usein "äi-tä" ja varmaan toivoo että jo pian osoittaisin häntä Ü

Näin kivaa meillä on Akselin kanssa aina! Nina testaa käsivoimiaan.

Lasketko vessapaperiarkkeja? Ei, potassa oli iiii-so kakka Ü

Uk-ko noo-a, uk-ko noo-a oooli kun-non mies...

Hau-hau-hau!

Olen viime aikoina tutustunut tämmösiin isompiin ja innokkaampiin karvakuonoihin. Tämä Riitu-koira halusi vimmatusti nuolla sekä naamaani että korviani. Aluksi kikattelin ja olin ihmeissäni kun koira ei kovista otteistani ja riemunkiljahduksistani huolimatta lähtenyt luotani (kuten kisut kotona). Sain kuitenkin pian tarpeekseni nuolemisesta, mutta Riitu ei - intoni karvaista kaveriani kohtaan lopahti. Kotiin päästyämme tarjosin silti heti naamaani Nisse-kissan nuoltavaksi. Ei lipaustakaan!

Iltapesulla - allas kuin teetetty minulle!

Vrrroooooom! Uusi kärryni koeajossa. Itse en ihan vielä osaa työntää, mutta onnistuu matkan teko näinkin.

Äidin keittiöapulaisena:

Pöllin usein tämän astiapyyhkeen, pyyhin sillä lattiaa ja lopuksi ravistelen.

Kissankarvoille (ja kissoille) kyytiä!

"Iloinen ja reipas nuorimies",

kirjoitti mukava neuvolalääkäri 8kk tarkastuksessa. Vaa'assa lukemat nousivat 12,450 kiloon ja mittanauhaa tarvittiin 74,4cm verran. Lääkäri-setä kehui kokoani ja jäntevyyttäni. Hänellä olikin tekemistä saada minulta heijasteita istuviltani. Samoin ojentaessaan pientä narun päässä olevaa palloa, tartuin siihen kaikin voimin ja hetken vedimme sedän kanssa köyttä. Seuraava neuvola onkin vasta vuoden ikäisenä.

Tässä odottelen Akselin 1-vuotissynttärijuhlille lähtöä

Jee-jee! Kärrytellään! Sekä autossa että vaunuissa köröttely saa minut useimmiten unten maille. Isi on ollut pienenä ihan samanlainen.

Tza-tza-tzaa!!

Olen viimeinkin ymmärtänyt liikkumisen ilon ja lähtenyt ryömimään (vedän käsillä itseäni eteenpäin). Tosin, en vielä oikein hahmota että pääsisin pitkiäkin matkoja omin avuin. Yleensä reittini muodostuu kiinnostavien kohteiden, kuten sähköjohtojen, digiboxin, dvd-soittimen, subbarin ja omien suosikkilelujeni varrelle. Olen myös omaksunut keinon liikkua istuviltaan. Hytkytän vain itseäni edestakaisin ja matka taittuu. Konttausasentoa olen kokeillut isin ja äidin avustuksella, mutta lukema mittarissa on vielä nollilla.

Ääntelyni on kehittynyt yhtälailla. "Tää-tää-tää, pä-pä-pää" ovat uudet lauseeni, mutta eivät pääse lähellekään päristelyni määrää. Olen kehitellyt kikatukseni rinnalle rohean tekonaurun. Äidin mielestä saan sillä vain kurkkuni kipeäksi. Näiden kaikkien lisäksi osaan komentaa. Korotan ääntäni aina tarvittaessa ja painotan loppua kysyvästi.

Unikoulu tuotti hienoa tulosta: heräilen enää kerran kaksi yössä ja usein nukahdan itsekseni. Uniini avuksi on tullut tutti. Luitte oikein: TUTTI. Yksi kaunis päivä äiti tarjosi tuttia leikkeihini ja minä poika laitoin sen suuhun. Sitä olikin kiva lupsutella ja pureskella. Tekee kutaa jälleen kutiaville ikenilleni.

Pottailuja meillä on takana viikon päivät. Olen ensimmäisesta kerrasta lähtien palkinnut joka kerralla äidin kakkatuloksella. Ja kehuja satelee!

Uusia mittoja tulossa 16. päivä, lääkärineuvolan jälkeen.

Tämä kuva ei selittelyjä kaipaa.